Huevos rancheros
Sen jälkeen kun Marko Suksi, yksi Poppamiehen perustajista, myi kämppänsä ja laittoi kaikki kiinni juuri perustettuun firmaan, on tapahtunut aika paljon. Pienestä varastokopista on kasvettu ulos isolla riskillä ja voitettu ruoan ystävien luottamus: vuonna 2018 toimitettiin yli miljoonaa tuotetta,
ja myynnissä oli yli sata omaa tuotemerkkiä. Mutta minkä takia Poppamies sitten on otettu niin hyvin vastaan? Mitä firman lupaus, “asennetta ruoanlaittoon”, meinaa?
Ensimmäinen juttu on varmaankin maanisen herkeämätön kiinnostus uusien ja erilaisten makujen löytämiseen. Meistä vaan yksinkertaisesti on kivaa kokeilla uusia juttuja ja tuoda parhaita löydöksiä samalla muidenkin suomalaisten ihmeteltäväksi. Ja koska kaikki meidän tuotteet tehdään varta vasten Poppamiestä varten, et löydä samoja reseptejä muilta
valmistajilta.
Toinen asia on tietynlainen ehdottomuus laatua kohtaan. Kaikki tehdään niin tuoreesta kuin mahdollista: esimerkiksi Smoky Apple BBQ-kastikkeen hedelmät tuodaan tehtaalle tuoreina eikä esiprosessoituina soseina. Keskimäärin 19 tuotetta 20:stä eivät päädy tuotekehityksestä myyntiin, koska ne eivät täytä omia kriteereitä. Seula on kova.
On ollut mukava huomata, että niin moni on jakanut meidän arvo- ja ajatusmaailman näiden kasvuvuosien aikana. Poppamiehen menestys on ollut suomalaisen ennakkoluulottomuuden menestymistä, kun ihmiset ovat alkaneet kiinnostua yhä voimakkaammin uusista mauista ja laajentaneet ruokareviiriään. Kiitos kuuluu siis kaikille teille, jotka olette fiilistelleet hyviä makuja ja hyvää meininkiä kanssamme. Jatketaan tästä. Maailma tarvitsee lisää asennetta ruoanlaittoon.
Kolmas on kenties reilu ja avoin meininki. Tuottajien luona kotimaassa, Portugalissa ja Costa Ricassa vieraillaan useamman kerran vuodessa tsekkaamassa, että hommat hoidetaan vastuullisesti ja fiksusti kaikkien kannalta. Costa Ricassa tuotteiden valmistuksen hiilijalanjälki on neutraloitu ja moni homma tuotannossa on järjestetty siten, että ekologinen impakti on
mahdollisimman pieni.
Poppamiehelle maku on aina ykkönen, mutta se ei saa koskaan syntyä toisten kustannuksella. Siksi hommissa on keskitytty kestävän kehityksen ja vastuullisuuden periaatteisiin. Poppamies on esimerkiksi sitoutunut BSCI:hin, joka on maailmanlaajuinen aloite työolosuhteiden parantamiseksi. Viljelijöiden kanssa sovitaan kilohinnat vuodeksi kerrallaan, ja välillä käydään paikan päällä moikkaamassa heitä ja kyselemässä, miten menee ja miten heitä on kohdeltu.
Hiilijalanjäljen osalta on tehty paljon, jotta se saataisiin minimoitua kaupan hyllylle asti. Esimerkiksi Costa Ricassa chili kasvaa sen tehtaan läheisyydessä, jossa siitä tehdään kastiketta. Majoneesipullot on kierrätettäviä, pahvit on kierrätetty alusta asti ja koko Suomen varasto on maalämmössä. Myös kaikki lentomatkat on hyvitetty. Poppamiehen tuotteita ei myöskään kuumenneta moneen kertaan, vaan esimerkiksi omenat tuodaan tuoreina suoraan tehtaalle. Energiaa säästyy ja makukin on parempi.
Tärkeä juttu Poppamiehen toiminnassa on yksilön ja tämän valinnan kunnioittaminen alkutuottajista asiakkaisiin. Holhoaminen tai moralisointi ei kuulu meidän agendaan. Syötkö vaikka lihaa tai et tai, on oma valintasi. Poppamiehen tehtävä on tarjota ympäristön ja toistemme kannalta paras mahdollinen vaihtoehto maustamiseen. Ja nyt kun ollaan kasvun
myötä päästy hiljalleen asemaan, jossa päästään vaikuttamaan asioihin, on siistiä että me voidaan tehdä yhä enemmän asioiden parantamiseksi.